No panic..

Olenpas minä nyt ahkera päivittämään. ;) Ajattelin tulla tänne höpöttelemään omiani, kun turha tässä varmaan on nukkumistakaan yrittää. Joululomanen on tehnyt tehtävänsä ja unirytmi on taas mullinmallin. En siis edes ala panikoida, vaan tyynen rauhallisesti kirjoittelen älyttömyyksiäni tänne, samalla lasillisesta punaviintä nautiskellen.

Saattaa olla, etten saa unta ennen kuin on jo herättävä. Se taas tietää hervotonta työpäivää. Voi sitä hihityksen ja levottomuuden määrää. Ja kun tiedän työtoverini, taitaa tilanne olla melko kaoottinen huomenissa. Onneksi lomaltapaluupäivä suoritetaan aina hiukan pehmeällä laskulla, ei tieten tahtoen järjestetä hirveästi mitään liiallista älyä vaativaa toimintaa. Hulinaa siellä on kuitenkin ihan joka tapauksessa. Olisin halunnut lomailla vielä ainakin viikon. Minä kun olin töissä välipäivät, niin nyt tuntuu, että loma loppuu kesken. Vaikka ainahan se siltä taitaa tuntua.

Olen ollut myös yllätysreipas polkija tällä viikolla. Kuvittelin, etten olisi millään jaksanut neljää kertaa urheilla, mutta nukuin niin mukavia ja pitkiä unia, enkä hömpötellyt tai ollut paheellisilla teillä loppiaisen jälkeen, että jaksoin kuin jaksoinkin olla reipashenkinen. Keskiviikkona sekä perjantai-sunnuntaina. Normaalistihan en kuntoile viikonloppuisin, vaan olla möllin ja hengailen ystävien kanssa. Nyt tuntui, että oli hyvä olla vain rauhassa ja puuhastella kivuuksia.

No niin. Loviisa tuolla kommenttilaatikossa kysyeli Suuresta Rakkaudestani, johon edellisessä postauksessani viittasin. En asiaa ollut ajatellut sen kummemmin puida, koska siinä ei oikeastaan ole mitään puitavaa. Eikä varsinkaan mitään ylpeilyn aihetta. Päinvastoin. Tuhmatuhma. Mutta koska asiaa olen silloin joskus alussa täällä jo pohtinut, valotan nopeasti taustaa.

S.R. on "ikivanha" ystävä (sekin pitäisi olla lainausmerkeissä.) Kauan kauan sitten, puhutaan useista vuosista, meillä oli ikään kuin suhde. Ikään kuin siksi, että hän oli varattu.

Minä menin rikki ja lopetin koko homman. Mutta hän on kuitenkin ollut aina se Suuri Rakkauteni. Moneen vuoteen ei olla nähty, kirjoiteltu on ja joskus soiteltukin, mutta siihen se sitten on jäänyt. Mitään suuria tunteita minulla ei häntä kohtaan ole enää pitkään aikaan ollut. Eikä ole nytkään. Kiva poika, ihana poika, ei muuta. Kai. Ja kyllä, hän on yhä varattu. Nyt vaan eri naisen oma. Ja naimisissa asti. Huh huh. Olen sisäiset taisteluni ja itsesyytökset asiasta käynyt silloin aikoinaan ja kävin taas. Miksen minä vaan opi?! Kai se on tämä kyseinen herra, joka saa minut ihan solmuun periaatteineni. Kun koskaan ikinä kuuna konsanaan muuten en ole ryhtynyt MIHINKÄÄN varattujen miesten kanssa. Se on aina Ehdoton EI. Paitsi S.R. näköjään yhä. Tai taas.

Olen minä kai aina tiennyt mitä saattaisi tapahtua jos hänet tapaisin. Olen tiennyt, mutta salaa toivonut, ettei sentään kuitenkaan. Been there, done that. Olen vähän pihalla tämän asian suhteen, enkä oikein osaa sitä analysoida, enkä aio sitä täällä sen syvemmin puidakaan. Ei ole ehkä ihan oikea paikka. Sen tiedän, että tein väärin. Ja niin teki hänkin. Siinä se.

Nyt olisi varmasti aika lähestyä sänkyä. Jos vaikka väsyttäisikin. Punaviini rentoutti jotenkin niin mukavasti, että saatan jopa menestyä.

Mukavaa alkavaa työviikkoa ja leppoisaa lomaltapaluuta niille, jotka huomenna palaavat työpaikoillensa! May The Force Be With You!

Parempaa tätä vuotta kaikille!

Minä ihan luulin, että olisin piipahtanut täällä viimeksi keväällä, mutta höpöhöpö, olenhan minä sentään elokuussa käynyt hehkuttamassa onneani täällä. Nice.

Monesti on pitänyt postata (edes pikaisesti) jotain kuulumistani tänne, mutta en sitten ikinä lopulta ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Tai asiat, joista olin ajatellut kertoa, tuntuivat tyhmiltä tai merkityksettömältä.

Noh, mitäs, syksyn ja talven aikana on tapahtunut kaikenlaista. Raha-asiani päätyivät lopulta "virallisten tahojen hoidettaviksi." Olenkin maksujärjestelyssä tuonne... olisikohan se ollut toukokuulle asti. Raha riittää nippanappa elämiseen, mutta mihinkään rillutteluihin ei ole varaa. Omituista, mutta tämä tuntuu tavallaan ihan mukavalta, huolettomalta. Kun tietää, että asiat on järjestymässä. Eikä tarvi miettiä, että onkohan mulla varaa näihin kenkiin/tähän paitaan tms...kun ei ole. Helppoa! Sopii vaaka-ihmiselle. :D Enkä minä sitä rahaa nyt oikeastaan liiemmin tarvikaan. Näköjään.

Kesän porsastelun jälkeen aloin säännöllisesti taas kuntopyöräillä. Neljä kertaa viikossa suunnilleen tunnin poljennot. Tuloksia on syntynyt. Nyt on lähtenyt jo suunnilleen 8-10kg...riippuen siitä, milloin punnitsen itseni. Mutta vähintään tuo 8kg on "menetetty." Voi harmi! ;) Puolet onkin sitten vielä jäljellä. Siis "kesäksi kuntoon" -projektistani. Mutta olen aikataulussa. Hurraa!

Seuraavassa pikkuisessa "sivulauseessa" kerron senkin, että...millähän nimellä häntä nyt kutsuinkaan täällä...Suuri Rakkaus? Niin joo, se se oli, niin se nyt sitten kävi täällä ja tuli yökyläänkin. Damn me!!

Joulu oli oikein mukava.♥ Vietin ensin lapsiperhejoulua ja sitten juhlittiin ("joulua") kolme päivää ystävieni kanssa. Parasta!
Uusi vuosi meni samoin kolmen päivän ilottelulla, mutta ihan nätisti tuli iloteltua.

Niin, että sellaista kuuluu, että koko elämä on remontissa, kunpa tätä kotianikin vielä saisin rempattua. Noh, ensi kesänä sitten!

Laav, Sirtsu ♥

Ps. Olen minä teitä ajatellut, vaikken ole täällä käynytkään.

Laavlaav♥

No niin. Siinähän se sitten meni. Se viiden viikon kesäloma. Ja tiedättekö mitä? Minua ei haittaa tippaakaan, että työt alkoivat. Ei ahdistusta, ei elämänrytmipaniikkia. Minä olen pelkästään vain onnellinen. NIIN onnellinen. Tämä kesä oli paras pitkään aikaan. Ehkä paras ikinä.

Ulkomaalaisystävämme siis tulivat käymään juuri viimeisiksi lomapäivikseni. En muistanutkaan miten sydämellisen ihastuttavan, vilpittömän lämpimiä ja välittäväisiä ystäväni oikeastaan ovatkaan. Oikeasti, olen vieläkin yhtä hymyä. ♥

Enkä nyt väitä etteikö minulla olisi Suomessa vastaavia ystäviä, minusta vaan on ihanaa (en koskaan käytä sanaa ihana, mutta tähän se sopii) taas muistaa miten läheiset ja oikeasti merkitykselliset välit meillä kaikilla on tuhansien kilometrien välimatkasta huolimatta. Puhumattakaan (joidenkin kohdalla) vuosista. Voi itku. Ihan oikeasti melkein itkettää, kun ne ovat niin tärkeitä minulle.

Ensi kesänä menen heti kesän alussa häihin, sinne ulkomaille. Kyllä, sekin liitto sai alkunsa Suomessa. Ja toisaalle, kaukana kaukana täältä, ystävälleni syntyi juuri pikkuinen poikavauva. Hänestä tuli papi. En melkein meinaa kestää tätä kaikkea onnea ja auvoa. Voi voi voi. Ja oi. ♥

Niin, siis viimeisten lomapäivien aikana tapahtui kaikenmoista; yhtenä iltana grillasimme kotipihallani, josta lähdimme baariin. Seinänaapurini ei grillijuhlista kuitenkaan pitänyt, vaan vilkutti raivoissaan pihavaloja klo 22.50 kuin valomerkkinä ikään (lopulta lähdimme ennen 23.40). Hän myös lähestyi minua seuraavana aamuna kirjeellä. Tämä kaikki olisi kovin ymmärrettävää jos juhlisin täällä taukoamatta, tai jos hänellä olisi ollut seuraavana päivänä työpäivä, mutta ei. Muistaakseni pidin viimeksi jonkin sortin juhlat viimeksi lokakuussa ja hänen työnsä alkoivat vasta neljän päivän päästä. LISÄKSI toinen naapurini itse asiassa kehoitti minua kutsumaan kaverini grillaamaan pihallemme.

No, nyt minua ärsyttää naapurini entistä enemmän. En ymmärrä tuollaista niuhottamista. Mutta silti muistoissani on ihanat ystäväni. Jotka siis näkivät kotini ensimmäistä kertaa.. kuin myös naapurini pihavalon. Olisin toki informnoinut häntä juhlista, jos niistä olisin etukäteen tiennyt, vaan eloni on melko hektistä, enkä aina tiedä mitä ilta tullessaan tuo. Joten nyt jäi kyllä jonkinmoinen ärsytys naapuriani kohtaan, varsinkin kun normaalisti häntä kovin ajattelen; en kuuntele musiikkia tai katso televisiota illalla olohuoneessa, ettei hänelle aiheudu häiriötä. Luulisi, että yhdet juhlat pari kertaa vuodessa kestäisi. Mutta ei. (Hän on muuten ennenkin koputellut seinään jos juttelen jonkun kanssa yöaikaan.) Pitääkö minun nyt alkaa pyytää lupa ystävien käymiseen? "Kop kop. Anteeksi, saako Liisa nyt tulla luokseni kylään, me saatamme puhua yli yhteentoista? Sopiiko?"

Jaa.. no, antaa olla. Asiasta toiseen... Sitten vietimme elämää mökkimaisemissa. Ystäväni istuivat laiturilla kuunnellen hiljaisuutta. Keskustelimme asioista. Elämästä. Toiveista. Pettymyksistä. Kaikesta. Välillä istuimme hiljaa. (Se on hyvin yli kymmeneltä hengeltä yhtaikaa.)

En edes kykene sanoin kuvailemaan miten hienoa oli. Taas kerran. Itkuhan tässä tulee. Oikeasti, olen niin pakahduksissa, etten tiedä mitä kirjoittaa. En vain tiedä. Ulkomaanelävät lähtivät sunnuntaina ja minä menin töihin maanantaiaamuna hymyssäsuin. Miten muutenkaan. En minä tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni kaiken tämän. ♥Laav.♥

Kaos -it's my middle name

Huijjui, kesäloman viimeistä viikkoa viedään.. En nyt vielä ala kirkua miten kamala ajatus on mennä töihin, koska en oikeastaan ajattele sitä. Paljoakaan. ;) Koti alkaa pikkuhiljaa (nyt vasta!!) olemaan järjestyksessä (no more kaos), tai ei ihan vielä, mutta torstaina nyt jo ainakin. Ehkä. Ikimaailmassa en olisi työviikkoina saanut tehtyä tällaista perusteellista siivousta. Kaikki oudot kasaumat pois nurkista (psst...sängynalusesta ei nyt puhuta mitään) kokonaan. Arvelen, että nyt te luulette, että joo, joo.. siistiä sillä on kumminkin ollut. Mokomakin liioittelija. Mutta olette, ah, niin kovin väärässä. Näytin kuvaa kaaoksesta kodissani työystävälleni ja hän totesi, että "ooh, en mä kyllä uskonu kun sanoit, mutta ahahhaaha.. ei voi kun nauraa." Niin, että en huiputa kun sanon, että täällä on ollut kaaos.

Mieleni on pitänyt olla erinomaisessa järjestyksessä, koska eikös sitä sanota, että jos mieli on järjestyksessä, kestää epäjärjestystä ympärillään? Tai kestää ja kestää. Onhan se ollut ahdistavaakin, mutta ei niin ahdistavaa, että olisin paikat pistänyt kuntoon. Harmi. Minulla on kiva koti ja on harmillista, että tänne ei voi kutsua ketään, kun paikat on mullin mallin. Nyt kuitenkin siis näyttää jo hiukkasen valoisammalta tämä asia. Kaksi päivää aikaa, sitten tulee vieraita muista maista vierahista. ♥ Ihanaa nähdä osaa kavereista monen monen vuoden tauon jälkeen.

Paitsi että. Sanokaa vaan että olen pikkumainen, mutta minua harmittaa suunnattomasti, koska olen lihonut viiden vuoden aikana varmasti ainakin 20 kiloa. Viimeisen puolentoista vuoden aikana niistä ainakin sen 15kg. Voi perkele. Ei siitä tietenkään kukaan muu välitä kuin minä. Ovat vaan onnellisia kun en polta enää. Ihmettelevät ja päivittelevät miten pystyin niin vaikeaan tekoon. Ja ovat ylpeitä.

Onhan se hienoa, kun voi sanoa, ettei polta tupakkaa. Kaipaan vaan entistä kehoani. USKOMATONTA, että sanon noin. Ihan vaan siksi, kun en silloinkaan ollut siihen tyytyväinen. Mutta niinhän se kai menee. Ikinä ei ole tyytyväinen. Mutta tämä kehitykseni huonompaan suuntaan on ollut niin rivakkaa, että ihan hirvittää. Minusta ei tunnu hyvältä näin. Sanonpahan vaan, että laihduttaminen on tuhansia kertoja vaikeampaa kuin tupakanpolton lopettaminen. Ainakin minulle. Mutta odottakaas vaan, kyllä se tästä vielä lähtee. Kuntopyörä on hankittu jo keväällä ihan sitä silmällä pitäen (kesälomalla en ole tosin ehtinyt polkemaan kun olen ollut koko ajan menossa, enkä kyllä olisi jaksanutkaan.) Viikon päästä alkaa sitten määrätietoinen ponnistelu kohti keveämpää kehoa. Olen iloisen optimistinen. Parempi laihtua vähän hitaammin, ihan rauhassa vaan, että ehtii nahkakin perässä, eikä jää roikkumaan. ;) Ehkä sitten ensi kesänä kirjoitan, miten on vielä matkaa jäljellä, mutta silti hyvä mieli ja montamonta kiloa takana. Ehkä. I hope.

Kesä on ollut kyllä ihan hirveän mukava. Lämmin ja mukava. Ihana. Olen tavannut paljon ystäviä, vaikka tuntuukin, että vielä paljon enemmän olisi pitänyt ehtiä, mutta miksi ihmeessä? Onhan tässä aikaa. Kai sitä voi syksylläkin ihmisiä tavata? Ihmisillä vaan tuntuu olevan niin paljon kaikkea sitten viikonloppuisin, että on vaikea sovittaa yhteen aikatauluja. Mutta mitäpä tuosta.. asioilla on tapana järjestyä.

Nyt vien peiton pesukoneesta narulle kuivumaan. Jos siellä on vieläkin paikat täynnä naapurin pyykkejä, tiputan ne alas ja väitän, että ne olivat siellä jo kun tulin. ;)






ps. Kerron sitten viikonlopun jälkeen jälleennäkemisen riemusta ja ilakoinnistamme. Voi elämä. ♥ Adios!

Hyvin skulaa!

No nyt alkaa olla kaikki loman alkumetreille (tässä tapauksessa metri on noin kaksi viikkoa) ympätyt tapaamiset tavattu. Ne ovatkin olleet varsin mukavia tapaamisia. Ihan jokainen ♥. Iloa, naurua, ruokaa, juomaa, musiikkia, ystäviä, sukulaisia ja vaikka mitä kivuuksia. Hyvää mieltä ne ovat aiheuttaneet, joskus vähän krapulaakin. :)

Tänä kesänä olen ollut muuten useita kertoja uimassa. Järvessä. Minä. Ui-mas-sa. JÄR-VES-SÄ! Joku tosin saattaisi käyttää uimisen sijaan sanaa kastautua. Mutta väitän uineeni. Kirkumista ja ääretöntä räpiköimistä se taisi suurimmaksi osaksi olla, mutta viilensi mukavasti.

Olen myös vilautellut takapuoltani yleisillä paikoilla. Tosin tahattomasti, mutta silti. Ja nyt olen sitten traumatisoitunut. Kuten varmasti myös ovat ihan kaikki, jotka tapauksen näkivät. Hahaha.

(Jos nyt vähän sitten rutinaakin tänne suoltaisin, ettette vaan luule, että olen ainoastaan onnellinen. Raha-asiani olen taas saanut ihan totaalisesti perseelleen. Noin. Siinä se. Tulipa sanottua.)

Lomailu on sitten mukavaa. Niin kovin mukavaa. Ei yhtään edes ahdista, vaikka kirjoittelen juttujani täällä täydellisen sekasotkun keskellä. Päätin nimittäin tässä viikko(kohan siitä jo on?) sitten järjestää vaatehuoneeni, joka oli siis muuttunut ihan kaiken mahdollisen rojun sekä vaatteiden säilytystilaksi. Ei ollut mitään mahdollisuuksia astua oviaukosta sisään. Näky oli ihan kamala, suorastaan lamaannuttava. Ai niin.. juttuahan piti vielä jatkaa.. Niin, siis aloitin järjestämisen viikko sitten. Siirsin tavarat mukavasti makuuhuoneen puolelle. Ja kas vain. Täällä ne ovat yhä. Mutta ei ahdista. Nope. Ollenkaan. Onhan tässä aikaa. Kihi kihi..

Onkohan tänään ollut kiva ilma? En nimittäin ole poistunut kotoani ollenkaan, koska luulin, että minulla on krapula. Aamulla väsytti kamalasti ja iltapäivällä päätä alkoi särkeä mahdottomasti, ei auttanut särkylääkekään, ei. Yhdeksän aikaan tein yhden jännän jutun. Join kahvia. Periaatteessa se oli aamukahvini. Ja särky oli poissa. Ei se sitten krapula ollutkaan. Hassu tyttö.

Mitäs sitten kertoisin? Mitä te haluatte kuulla?

No niin! Ähäkutti!

Here we go again!

Kirjoitinpas sittenkin toistamiseen tällä viikolla. En melkein edes itse olisi uskonut. Tämä on varmaan vähän rinnastettavissa siihen, että Espanja pääsi MM-finaaliin. Hurraa! Viva España!!

No niin, sitten kuulumisiin. Kävin tuossa moikkaamassa kummipoikaani ja äitiäni. Oli mukava piipahtaa maisemissa, joissa vietin lähes kaikki lapsuuteni kesät. Hiukan oli kuitenkin haikea ja vähän erikoinenkin fiilis, koska kaksi on joukosta poissa (isovanhempia ei tässä edes lasketa.) Äitini molemmat siskot nimittäin. Se tuttu ympäristö kuitenkin ikäänkuin henki heidän läsnäoloaan. Mutta selvästi joukosta puuttuivat iloa pursuvat tätini. ♥ Omituinen fiilis kertakaikkiaan. Pikareissu oli ihan mukava, joskin tuli tunne, että olisi pitänyt viipyä vielä hiukan pidempään.. Lupasin käydä vielä loppulomasta.

Olen siis aikatauluttanut lomani alkumetrit varsin tiheään ihmistapaamisverkostoon. Kummipoikani tokaisikin minulle, kun tänään tein lähtöä, että "onkohan sulla vähän liikaa kavereita?" Johon minä vastasin, että ei missään nimessä, vaan liian vähän aikaa. :) No, itsepähän laadin aikatauluni niin, että kiirettä pitelee nämä alkuviikot. Kohta sitten helpottaa.

Kaikki tämä kiireellisyyskin on kuitenkin kivuutta! En vaan oikein ole niitä aikatauluihmisiä. Yksi harmillinen takaisku tänään tapahtui, kerkesin nimittäin jo vähän odottelemaan yhtä ystävätapaamista, jonka oli määrä olla huomenna, mutta olosuhteiden pakosta se peruuntui. Höh. Uusia tuttavuuksiakin olisi ollut luvassa, mutta uskon vakaasti, että se vielä jonakin päivänä onnistuu. Eikös vaan?! Onnistuu, onnistuu. :)

Pikkulomamatkani sai minut muuten taas ajattelemaan elämää ja sen yllätyksellisyyttä niin hyvässä kuin pahassa. Mahdanko toimia niin, että osaan nauttia niistä pienistäkin hetkistä, jotka tielleni osuu ...ja elää ns. täyttä elämää? (Inhoan tuota sanontaa, mutta se nyt sattui olemaan ainoa kuvaava sananparsi, jonka mieleeni sain näin äkkiseltään.) Joskus tuntuu, että olen jumiutunut tähän tilanteeseen, mutten oikein keksi muutakaan tilannetta, jossa voisin olla. Ja olenhan minä ihan onnellinen. Välillä ihan värisyttää, kun onnellistuttaa niin. Joskus kuitenkin mietin, että onko tämä nyt se maksimi, joka eteeni tällättiin? Ei huono tämäkään. Enkä oikein muutakaan osaa toivoa, joten kai tämä ihan hyvä on. On tämä.

Päivän onnellistuttava asia: Kummipojan piiiiiiiiiitkä halaus. ♥

Voi kamala..

..ettei nyt vaan tulisi tavaksi koko ajan hyppiä päivittelemässä täällä. :) Eli hei taas piiiiitkästä aikaa. Jännitti kamalasti, että muistanko enää tänne salasanojakaan, mutta muistinhan minä.

Niin, mitäs, äärettömän kiireinen kevät meni menojaan. Ja hyvä niin, koska kesä on kivointa aikaa ihmisen olla ja elellä. Aloitin juuri kesälomani, joten olo on varsin onnekas. (JEE JEE ja riemunkiljahduksia!!) Olen tietenkin mahduttanut kahdelle ensimmäiselle lomaviikolleni tapahtumaa tapahtuman perään...taitaa olla jotain sovittuna ihan joka päivälle. Melkein siis ressaa. Mutta vain melkein, koska kaikki on niin kivoja menoja ja tapaamisia, että ressaamisen sijaan ihan naurattaa. Huomenna lähden pariksi päiväksi hoitelemaan perhesuhteita palatakseni perjantaina ilakoimaan picnic-tai-mikä-se-nyt-sitten-tuleekaan-olemaan-ja-missä ystävätapaamiseen. Siitä tulee varmaan kivaa. Ja sitten minut onkin kutsuttu hetimiten mökille.

Sivuhuomautuksena mainitsen, että tämä kirjoittaminen tuntuu nyt ihan valtavan omituiselta, tuntuu melkein siltä kuin olisin jonkun toisen blogissa. Mutten oikein usko, että niin olisi päässyt käymään. Ajatuksenani olisi elvyttää tätä tänne kirjoittelua kesälomalla, mutta katsotaas nyt miten käy..

Niin, mitään mullistavaa minulle ei ole tapahtunut tässä kirjoittamattomana aikana. Päässä viiraa kesäisesti ja olo on kovasti paljon vallaton.

Hui apua, kello on jo kohta kolme ja aamulla pitäisi herätä pakkailemaan, kun olen niin laiska, etten nyt halua sitä tehdä. Kerta pakkaaminen sucks.

Hmph. Noh, tiedoksenne on nyt saatettu, että täällä minä vielä olen, elän ja hengitän.

Ja loppuun heitän vielä villin veikkauksen, että kirjoitan tänne seuraavan kerran vielä tällä viikolla.
Uskoisko tuota?

Hu huu!

Onkohan täällä enää ketään? Terve! Ajattelin nyt tulla takaisin. Olen ajatellut jo vähän aikaa. (Siis tulla takaisin, enkä vain ajatellut ajatellut.) Mietiskelin jopa, että pitäisiköhän tässä ottaa ja vaihtaa oikein blogin nimi ja kaikki, tai vaihtoehtoisesti aloittaa kokonaan uusi, mutta sitten ajattelin (vaikuttaa siltä, että olen alkanut ajatella enemmänkin) että "Enkä!" Enkä sitten vaihtanut. Tai aloittanut mitään uutta.

Vai niin. Näinkin selkeä aloitus. (Diagnoosi: Kärsin pitkän tauon jälkeisestä aloituksesta.)

Elämässäni ei ole mitään kummoista tapahtunut (esim. mitään sellaisia ♥ kivuuksia, ju nou), mutta jotenkin tuntuu, että olen saanut vanhan elämäni takaisin. Loppui se vuoden horror-työrupeama, ja nyt on taas aikaa kaikelle. :) Velikin kysyi, että "mikä sua vaivaa, ootko sä kännissä, kun sä oot tollanen?" Mutta en minä ollut, olen vain..niin voin taas vaan olla. Ei se työrupeama mitenkään ylivoimaisen kamala ollut, mutta ei ollut vaan minun juttuni. Nautiskelen suunnattomasti nykyisestä (entisestä) työnkuvastani. Voi elämän ihanuus!

Puolentoista vuoden tauon jälkeen olen taas sairaslomalla. Polveni on jotenkin piloilla. Epäilevät kierukan olevan hiukkasen vaurioitunut, mutta minä vahvistelen nykyään reisilihaksiani (ahahahaha -melkein naurattaa), että ehkä se tuosta vielä tokenee. Maanantaina menen jo töihin. Ja itseasiassa jalkakin on jo parempi. Ärhäkkä tulehdustilanne on kaiketi selättymässä kolmen päivän kotona hengailun jälkeen. On muuten vaikea vaan olla mölliä kotona, kun ei oikein voi juoksennella tai tehdä oikein mitään siivousjuttujakaan (voi harmi.)

Hei, mitä teille kuuluu? Minulla on ollut teiotä vähän ikävä. ♥ Jos teitä nyt enää on täällä... Onko teitä?

Iltaa!

No hei vaan! :(

Kaikenlaista on sattunut.

Päällisin puolin kaikki on mennyt normaalisti, jotenkaan ei vaan ole tuntunut siltä, että olisi pitänyt kirjoittaa. Ennen kuin nyt. Asiat eivät siis, arvatenkaan, ole sujuneet loistavasti.

Sydämeen koskee. Paljon. En ole kirjoittanut mitään tänne aikoihin. Olen voinut jokseenkin hyvin. Kai se sitten on niin, että helpointa on kirjoittaa, kun asiat ovat jokseenkin epätäydellisesti. Otaksutaan nyt sitten vaikka tapauksessani niin. Eikä edes tarvi otaksua...

Tätini... en oikein tiedä miten sen sanoisin...tai siis en haluaisi oikeastaan sitä sanoa.
Noh.. Rakas tätini, kummipoikani äiti, siunattiin tänään ikiaikaiseen uneen. Tai jotenkin noin.
En oikein osaa..tai oikeastan en edes yritä valita oikeita sanoja. Nämä ovat oikeimmat. Täynnä kaipausta.

Ilta kun yöhön sulkeutui, otti enkeli tädin mukaan.
Silmät rakkaat iäksi sulkeutui, sitä hetkeä nähnyt ei kukaan.
Nyt hellin kuvaasi muistoissani
se säilyy pohjassa sydämen,
vaikka ikävä painaa rinnassani
säilyy muistosi helminä kimmeltäen.

Olit rakas.. ♥

Sirtsu was also here!

Tsih...olen pitkästä aikaa täällä. Ja lomalla!! JEIJEI! Ihan kamalasti on tapahtunut asioita, ei mitään järisyttäviä kuitenkaan.. Ajattelin kuitenkin julistaa ilon päivää täälläkin, koska minulla on tunnelma, etten kuitenkaan päivitä lähiaikoina, ellen nyt heti.

Olen tänään niin iloinen ja onnessani, että melkein halkean tuota pikaa. Mitään varsinaista syytä ei ole, mutta pienistä asioista on muodostunut onnenmöykky. ♥

Eikä vähiten ilostuta se, että sain tänään päähäni soittaa pankkiin ja kysyä erään pikkulainani tilannetta, että paljonko on vielä jäljellä...ja sanoivat, että olen suorittanut 480€ liikaa ja että voisivatko he maksaa ne tililleni, joka heillä siellä on ilmoitettuna... JEEEEE! Olen vain maksellut lainaa, jota ei edes ole enää ollut. Kerrankin näin päin. :)

Olinkin vähän huolissani, että miten rahani riittävät koko lomaksi, koskapa olen O S T E L L U T ja TULLUT ja MENNYT ihan hirveästi... Nyt on ilomieli.

Illalla menen kuuntelemaan live-soitantaa tyttöjen kanssa, ja siitäkin on hyvä mieli. Ja huomenna illalla tulee yökylään veljentytär. Se isompi siis. Hehän saivat pikkuisen tytön tuossa kesäkuun lopulla (olenkohan kertonut??). Ihana♥. Ja ne loputkin lapset on niin IIIH! Olen triplatäti ihanuuksille.

Voi iih! Tämä oli nyt kyllä yltiö-ällö-positiivinen postaus, mutta minkäs teet.
Ahahahah... Menen tästä hirnumaan pihalle, olisi asiaa yksille naapureille. Toivotaan, etteivät ne kutsu ketään noutamaan minua esim. Pitkäänniemeen... :)

Heippa!! Ja pus!!!

Hei vaan hei!

No niin... tänään on parempi päivä. Paaljon parempi päivä kuin eilinen. Ihan aamusta asti on ollutkin. Huomenna saan vieraikseni (mahdollisesti) äitini ja tätini. Sitä varten on sitten pitänyt raivata kotia tänään. No, enhän minä toimeen ryhtynyt ennen kuin kolmen maissa iltapäivällä... Ja kotini, yhtään liioittelematta, OLI kaaoksessa. En tietenkään ole saanut kaikkea kuntoon, kuten myöhemmästä tekstistä saatte lukea. Vaikka ei se haittaa, minulla on hyvin suurpiirteinen ja suvaitsevainen suku. Kaiken ei tarvi olla pilkun päälle. Ei todellakaan. Mutta jokseenkin asuttavaa täytyy olla. Istumatilaa ja edes imuroitua, you know. :)

Noh, siivosin ja siivosin (myös vaatehuonetta) kunnes soitin ystäväpojalle, että pulloja pitää viedä, jotta saa siivottua ihan kaikki paikat. No lähdettin sitten kaupoille. Palautin pulloja hämmästyksekseni n.12€ arvosta! (Mistä niitä pulloja oikein tulee???) Tiesin että niitä oli paljon, mutta että NOIN paljon...Oli siellä kyllä kymmenen 1,5l vichypulloakin (seliseli), mutta ok, maistuuhan tuo lonkerokin ihan mukavasti. ;)

Ostelin muuten huikeasti IHAN KAIKKEA; vaatteita, levyjä, kenkiä, laukkuja, ruokaa... mutta unohdin lopulta sen pullonpalautuskuitin. Toivottavasti sen saa hyödynnettyä myöhemminkin (toki samasta paikasta). Muuten en ala ja ainakin vähintään suutun.

Kuten arvata saattaa, kauppareissullehan minä (lomalainen) sitten tietenkin jäin; Ostettiin ruokaa ja juomaa (punkkua) ja vietettiin oikein mukavaa aikaa ja iltaa ja vaikka mitä. Just just, kuka sitä nyt siivota haluaisikaan?! ;) En tohtinut enää yhdentoista jälkeen imuroida, mutta muuten koti oli ihan jees. Voihan tänne jo tulla. Ihan hyvin. Imuroin sitten huomenna. Viime tipassa... as usual. :)

Ai niin. Olen onnellinen. Juhannukseta on tulossa kivuuttakin kivempi. Saadaan (ystäväpojat ja minä) seuraksemme mökille "vappuihmiset"...joten jussilla on kaikki edellytykset olla täydellinen. JEE! Suuri Rakkaus on taas tulossa käymään (viimeksihän se ei tullut). Jahas. katsellaan nyt. Kivahan tuota olisi nähdä, mutten oikein tiedä mitä mieleni siitä sanoo. Sanokoon mitä sanoo, se on sen ajan murhe. :) Mutta tiedättekös, olen NIIN onneliinen uudesta kamerastani. Se on minulla IHAN joka paikassa mukana. IIH! ♥ Kuvaamistouhuissa mieli lepää. Suosittelen. :)

Hassu

No niin. Täällä taas. Olen saattanut laittaa tuon videon tänne
jo aiemmin, mutta kerta minä en muista, oletan, ettette tekään muista.
Olen tämän viikon lomalla ja sitten alkaakin piiiitkä työrupeama.
NELJÄ viikkoa. Eih!

Lisäksi olen täysin vakuuttunut, että tämä vallitseva tuulinen
vesisade-ilmasto johtuu siitä, että minulla on loma.
Niin oli kesäkuun ekalla viikollakin (keskiviikosta alkaen satoi
ja oli jäätävää... ) Pahanilman lintu olen ma. :)

Tänään on vituttanut niin rankasti, etten viitsi tänne enempää
suoltaa mitään. Halusin jakaa tuon videon kanssanne.
(Ehkä jopa jo toista kertaa.)

Pus ja hei! :)

Veturimiehet heiluttaa

Kun minä olin pikkuinen juoksentelin kerran radan varteen vilkuttamaan veturimiehille... (Kun mummolan pihalle alkoi kuulua tasoristeyksen valojen kilkatus junan lähestymisen merkiksi, ehti hyvin juoksemalla paikalle, joskus jopa ennen junaa.) Iloni ja riemuni oli rajaton, kun junan pilli soi ja veturimies oikeasti vilkutti minulle takaisin. Siksi tykkään veturinkuljettajista. Tämän tositarinan luonnetta tai sävyä saattaa muuttaa se, että oikeastaan olin jo yli kaksikymmentä tämän tapauksen sattuessa. ;) Pienenä hypin useinkin siellä... ja kai minulla oli silloin muutenkin aina ratkiriemukasta, ei siihen pillejä tarvittu. Luulisin.

Ja tämän kaiken jaoin kanssanne siksi, että lähden sydänystävää juhlistamaan kotikonnuille perjantaina. Junalla. JEE! Otan veljenpoikani (tsih.. tuosta tulikin nyt vähän Akuankkamainen fiilis...) mukaan ja vien mummolaan, eli äipälle. Matkustan siis lapsen kanssa. Hmm... Ehkä pääsisin sillä verukkeella "tutustumaan ohjaamoon"! No en kuitenkaan taida. :D

Lomalla oleminen sopii minulle. Olen kovin levollinen ja ilomielinen. Ei ahdista tai ressaa mikään. Loistavaa. Ensi viikko olisi taas töitä ja sitten taas viikko lomaa. Ehkä sitä yhden viikon jaksaa töissäkin käydä. :)
Olen saanut valtavasti aikaan tällä viikolla. Olen järjestellyt asioita, jotka olisi pitänyt hoitaa jo aikoja sitten. Hyvä.
Vatsan pohjassa kutittaa mukavasti. Loppuviikosta tulee hyvä. Tunnelma on hyvä. ♥

myhäili, Ilomieli-Sirtsu

ps. veturin kuva tuli tuolta

Olen ongella, tulen syksyllä...

Ei vais, lomailen tämän viikon. :) Eilen yöllä tilasin itselleni kameran. Järkkärin. Huisia! 500€ se tulee maksamaan (osamaksulla totta tietenkin), mutta se on aika halpa, kun hinta normaalisti on 799€... Eikös vaan olekin halpa?! ;) JEE! En voisi onnellisempi olla. Nyt en vaan malta millään odottaa, että kamera saapuisi postissa.

Vaikka olenkin lomalla tämän viikon, oli tänään pakollinen tunnin palaveri töissä. Ja onneksi oli... Sain pussillisen raparperia työkaverilta ja lisäksi hän vei minut "syrjäkylille" (tsih...hih...) erääseen varsin kauniiseen paikkaan. Pikkuhiekkatietä ajaessamme muuttui näkymä täydellisesti maalaismaisemaksi... Tuntui siltä kuin olisi äkisti matkannut ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Toinen toistaan hienompia rakennuksia ilmestyi näkyviin. Osa oli asuttuja, osa ei. Alueelta on kuulemma purettu useita vanhoja taloja (mitä perkelettä ne oikein luulevat tekevänsä???!!!) jasinne ollaan rakentamassa kerrostaloa. EIIIH!

Nyt odotan joka tapauksessa kuumeisesti kamerani saapumista, että pääsen sinne kuvaamaan. Oih ja voih.

Muutens, olen nyt parina yönä (muutaman viikon sisällä) nähnyt unta jostain varsin miellyttävän oloisesta "nuorukaisesta", joka hengaa aina porukoissamme. Uni ei mitenkään ole seksuaalinen tms., mutta olen joka kerta häkeltynyt tuon miehen läheisyydessä. Yritin miettiä olisiko kyse esim. jostain bussi-ihmisestä, mutta ei... ketään ei tule mieleen. Varsin hassua. Jos tuollainen mieheke nyt tulee vastaan jossain, en kyllä tiedä mitä teen. ;)

Nyt on taas mentävä. Ihastuttavaa viikkoa höpönassut. :)

Hah! Täällä taas! Aina vaan.

No niin, tämähän alkaa tuntua taas normaalilta, tämä tänne kirjoitteleminen. Mukavaa. :)
Yötyö meni oikein mukavasti ja lapsukaiset ilakoivat minkä kerkesivät. Haluaisivat kuulemma olla vielä lisää monta yötä. Hassut.

Minulla alkaakin tässä viikon mittainen pikkuloma huomisen jälkeen. Ihan maailman ihaninta. Saa nukkua pitkään. Ihan joka päivä. Ja kuulemma aurinkokin paistaa ja on lämmintä. Iih! Melkeinpä pakahduttaa. ♥

Kuulkaa, törmäsin johonkin niin hirveään facebookissa/You tubessa, että linkitän sen heti tänne. Älkää katsoko, tai varsinkaan kuunnelko. ;) Olen ainakin varoittanut teitä. En tiedä itkisinkö vai nauraisinko... vai miten tässä pitäisi käyttäytyä? TÄH?! Jotenkin melkein ehkäpä nauran enemmän.

Nyt alkaa väsyttää niin, että menen suihkuun ja nukkumaan. On nimittäin verottanut tämä viikko voimia. Olen käytännössä asunut töissä maanantaiaamusta asti. (Hups...taisin liioitella vähän, kävinhän minä ti-ke yönä kotona nukkumassa.) Ehkä on toisaalta hyvä suorittaa sellainen "pehmeä lasku" tänne takaisin. Pikkupikkuhöpöttelyä ensin ja sitten pikkuhiljaa aletaan taas suoltaa metritolkulla lukemista. No ei vaan, leikki leikkinä -ja pylly pois tyynyltä!

Palannen pian... lomatunnelmissa, otaksuisin! JEI! IIH! :D

It's me again!

Tästä kirjoittamisestahan meinaa tulla melkein tapa. ;) Vitsi vitsi. No, huomenna en ainakaan kirjoita, olen nimittäin töissä yötä. Vähän niin kuin kevätretkellä nimittäin. Yöeskarissa. Hauskaa on aina ollut. Se on kyllä oikeasti hirveän kivaa, kun sekä lapset että aikuiset käyttäytyvät jotenkin ihan erilailla.. Ehkä vapaammin, kotoisemmin. En oikein osaa selittää. Sitten on se 'tiivistyminen', lähestymisen, läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne. Luottamus. ME olemme. ME teemme. ME. Toki moista on ollut aiemminkin, mutta yleensä nuo tuntemukset tulevat lähes käsinkosketeltaviksi.

Tänä vuonna tulee olemaan kaikkein vaikeinta ikinä lähettää lapset koulutielle. Kevätjuhlissakin ääneni petti ja tuli itku (ensimmäistä kertaa, yleensä olen jotenkin selviytynyt..) kun minun piti lukea lapsille yksi juttu. Tämä on ollut rankin vuosi pitkään aikaan, ehkä ikinä, koko urani aikana. Erittäin haastavia lapsia, mutta niin ihania. Ihan parhaita. Kai se niin on, että mitä enemmän hakataan päätä seinään, sitä enemmän alkaa välittää. Rakkaudet ♥. Ja nyt me yöretkeillään. Kivuutta. Samalla kaihoisaa, niin kovin kaihoisaa. Voih. Kyllä tästä vielä itku tulee.

Jopa tulikin toisenlainen teksti kun alunperin olin aikonut. No, ei voi mitään enää...meni jo. ;)

Laitankin teille tähän loppuun luettavaksi tekstin, josta minun piti selviytyä.(Ehkä olen sen joskus laittanutkin, en muista.) So, here we go:

Esikoululaisen pyyntö vanhemmille, aikuisille:

Opeta minua nyt, kun tietoasi janoan.
Silitä minua nyt, kun yhä uskallan syleillä sinua.
Neuvo minua nyt, kun en vielä tiedä kaikkea.
Rakasta minua nyt, kun hellyyttäsi odotan.
Sillä minä säilytän lämpösi läpi kaikkien vuosieni,
ja jaan sitä muille omien kykyjeni mukaan...
Älä siis väsymyksessäsikään lakkaa uskomasta minuun,
vaan anna minulle hymysi: nyt ja aina.
Se on pääomani elämään.

Hyvää vuosipäivää Sirtsun blogi!

Siitä on nyt kaksi vuotta kun ensimmäisen kerran avauduin blogissani. Blogini täytti tänään siis kaksi vuotta. Onnea! Tuohon aikaan olin vielä nuori ja pyöriskelin miesongelmien parissa, nykyään ei voi sanoa ihan samaa. :) Mutta ei se mitään. Wohoo. No joka tapauksessa vuosipäivän innoittamana hyppäsin jälleen tähän maailmaan.

Mitäs. Tuota tuota.. Olin helaperjantain lomalla ja tuntui kuulkaa pitkältä ja ihanalta se pikkuloma. Mökkeilin ystäväpoikien kanssa ja kierreltiin vähän ympäriinsä muutenkin. Kerrassaan mukavaa.

Tämän viikon raadan vielä töissä ja sitten minulla on viikko lomaa. Olen nähkääs pätkinyt lomaani; olen vähän väliä lomalla, töissä, lomalla, pistäydyn taas töissä...lomailen..käyn töissä (kahvilla).. lomailen...lomailen. Ei pöllömpää. (Olen asennoitunut tykkäämään tästä vaihtoehdosta ja pitämään sitä loistavana... ehkä parhaana ikinä! Todellisuudessa minun oikeastaan oli pilkottava lomani.. nämä työolosuhteet, nääs.) On kuulkaa IHANAA lomailla pätkittäin! Ikinä ei ainakaan sada pitkiä pätkiä kerrallaan. Hurraa!

Karppaus etenee siten, ettei se oikein etene. ;) Tässä on ollut kaikenlaista (niin niin juu juu..) Ajattelin, että kyllä se läski lähtee hitaammallakin tahdilla jos on lähteäkseen.

Nyt pitää lopettaa. Selkäni lähtee tuota pikaa irti jos en jalkaudu.
Olipa kivaa! Palaan pian... (Kenties.. :P)

(Jäätelö)KESÄ!

Lapsena sitä aina harmitteli, kun isä paistoi jauhelihaa, ettei sitä saanut syödä siitä vaan suoraan lusikalla. Aina se meni kastikeeksi tai johonkin muuhun "turhanpäiväiseen." Tänään sitten paistoin itselleni jauhelihaa. 400g. Ja söin suoraan lusikalla (en jaksanut kaikkea). Olen minä ennenkin tehnyt vastaavaa pienemmässä mittakaavassa, mutta tänään söin ajatuksella. Ja voi että oli hyvää! Ja ennen kaikkea MUKAVAA syödä.

Kesä on tullut ja hyvä mieli siinä mukana. Onhan minulla hyvä mieli muutenkin, mutta näin aurinkoisina päivinä ei haittaa edes, että töissä on rikottu ikkunoita viikonloppuna ja levitelty ihmisen paskaa pitkin poikin. Ei haittaa yhtään. Aurinko paistaa!

Olen "rikkonut" karppaussääntöjä nyt muutamaan otteeseen ja huomaan, että minun on yhä helpompi lipsua. Mutta ihan vähän vaan. Jäätelöä. KEsÄjääTELöÄ!!! Olen jotenkin a j a u t u n u t jäätelötilanteisiin. "Siinä ei pitänyt käydä niin..." "Huomasin vain ajautuneeni siihen..."

Tänään esimerkiksi erään lapsen äiti soitti ja ilmoitti, että poikaansa haettaisi vähän myöhässä, isälle kun oli tullut joku viivästys.. No minä olin viimeisessä vuorossa ja vakuuttelin, ettei siitä olisi vaivaa. Eikä ollut. Kaikki (muut) lapset satuttiin tänään hakemaan varttia ennen sulkemisaikaa, joten jäimme tuon pojan kanssa kahdestaan pihalle. Rupateltiin siinä niitä näitä (poika on minun ryhmässäni, joten meillä oli varsin riemukasta, kuinkas muutenkaan..) kunnes keksimme mennä sisälle tutkimaan olisiko pakastimessa jätskiä!! (No ehkä se oli vähäsen enempi minun ideani.) JA OLI! :D

Ja siinä me sitten penkillä auringon paisteessa heiluteltiin jalkoja ja syötiin jätskiä. Jaa, ei muka ole enää nykyään yksilöllistä huomioimista päiväkodissa. ;) Kihi kihi.
Nimim. monta sataa omaa lehmää ojassa?

Muutenkin on hyvä mieli. Kaikesta. Ihan kaikesta. Aurinkoista viikkoaaaAAAaAaAa!!!

No hei taas!

Pöh. Minä mitään miehiä ehtinyt tapailla, vietin laatuaikaa ystävien kanssa mieluummin. :)
Ja sitä paitsi minusta alkoi varsin voimakkaasti tuntua siltä, että tapaaminen olisi ollut erhe. On sittenkin parempi olla ihan tystin sorkkimatta vanhaa muurahaispesää. (Täh?! En tajua mistä tuokin nyt tuli.)

Jahas. Pääsiäisloma oli varsin mainio ja tuli kuin tilauksesta täydelliseen aikaan. Mietinkin, että pitäisiköhän ottaa viikko lomaa tuonne toukokuulle, eihän tuolla töissä muuten jaksa.
Heti aamusta tipuin korkealta ja kovaa, kun heräsin puhelimen viesti-ääneen. Ja voi perkele sentään, taas olen pohtinut työasioita koko päivän. Ja ahdistunut. Epäilin hetken alkavani hyperventiloida, kun sain itseni ahdistumaan työ-, raha- ja terveysasioilla. Olen minä aika taitava tyttö. Nyt tosin yritän aktiivisesti unohtaa nuo kaikki asiat, ettei yö mene paniikissa valvoen. Joo-o. Nyt alkaa ahi palaamaan. Siis kepeämpiin ajatuksiin.

Mökkeily on sitten mukavaa. Tällä kertaa kävimme metsissä ja kallioilla samoilemassakin. Sinivuokkoja näkyi jo siellä täällä ja montamontamontamonta joutsenta. Ja se aurinko! Iiih! Siksipä varmaan ulkona hengailimmekin kovasti kun oli niin 'kesäisää'. (Jos nyt ei jäästä, lumesta ja tuulesta välitetä.)

Kraak. En nyt kykene keskittymään tähän. Teen jotain muuta, jotain missä ei tarvi ajatella tai keskittyä yhtään mihinkään. Töitä? ;)

Kakesta huolimatta haluan toivottaa Äärimmäisen Mukavaa Lyhyttä Viikkoa Kaikille!
(Ja joo, huomasin, että sieltä puuttuu i-kirjain, mutta tuo on paljon kivempi noin.)

Voi perkele! Mulla on treffit kollin kanssa!