maanantai, 13. huhtikuuta 2009

No hei taas!


Pöh. Minä mitään miehiä ehtinyt tapailla, vietin laatuaikaa ystävien kanssa mieluummin. :)
Ja sitä paitsi minusta alkoi varsin voimakkaasti tuntua siltä, että tapaaminen olisi ollut erhe. On sittenkin parempi olla ihan tystin sorkkimatta vanhaa muurahaispesää. (Täh?! En tajua mistä tuokin nyt tuli.)

Jahas. Pääsiäisloma oli varsin mainio ja tuli kuin tilauksesta täydelliseen aikaan. Mietinkin, että pitäisiköhän ottaa viikko lomaa tuonne toukokuulle, eihän tuolla töissä muuten jaksa.
Heti aamusta tipuin korkealta ja kovaa, kun heräsin puhelimen viesti-ääneen. Ja voi perkele sentään, taas olen pohtinut työasioita koko päivän. Ja ahdistunut. Epäilin hetken alkavani hyperventiloida, kun sain itseni ahdistumaan työ-, raha- ja terveysasioilla. Olen minä aika taitava tyttö. Nyt tosin yritän aktiivisesti unohtaa nuo kaikki asiat, ettei yö mene paniikissa valvoen. Joo-o. Nyt alkaa ahi palaamaan. Siis kepeämpiin ajatuksiin.

Mökkeily on sitten mukavaa. Tällä kertaa kävimme metsissä ja kallioilla samoilemassakin. Sinivuokkoja näkyi jo siellä täällä ja montamontamontamonta joutsenta. Ja se aurinko! Iiih! Siksipä varmaan ulkona hengailimmekin kovasti kun oli niin 'kesäisää'. (Jos nyt ei jäästä, lumesta ja tuulesta välitetä.)

Kraak. En nyt kykene keskittymään tähän. Teen jotain muuta, jotain missä ei tarvi ajatella tai keskittyä yhtään mihinkään. Töitä? ;)

Kakesta huolimatta haluan toivottaa
Äärimmäisen Mukavaa Lyhyttä Viikkoa Kaikille!
(Ja joo, huomasin, että sieltä puuttuu i-kirjain, mutta tuo on paljon kivempi noin.)

1 kommenttia:

Stansta kirjoitti...

Välkommen tillbaka vai miten se kirjoitetaan...Kiva kun olet saanut happimyrkytyksen joutsenien ja sinivuokkojen katveessa, hih! Turhat stressit huspois ja nenä kohti kevättä! Aurinkoa!