Kaos -it's my middle name

Huijjui, kesäloman viimeistä viikkoa viedään.. En nyt vielä ala kirkua miten kamala ajatus on mennä töihin, koska en oikeastaan ajattele sitä. Paljoakaan. ;) Koti alkaa pikkuhiljaa (nyt vasta!!) olemaan järjestyksessä (no more kaos), tai ei ihan vielä, mutta torstaina nyt jo ainakin. Ehkä. Ikimaailmassa en olisi työviikkoina saanut tehtyä tällaista perusteellista siivousta. Kaikki oudot kasaumat pois nurkista (psst...sängynalusesta ei nyt puhuta mitään) kokonaan. Arvelen, että nyt te luulette, että joo, joo.. siistiä sillä on kumminkin ollut. Mokomakin liioittelija. Mutta olette, ah, niin kovin väärässä. Näytin kuvaa kaaoksesta kodissani työystävälleni ja hän totesi, että "ooh, en mä kyllä uskonu kun sanoit, mutta ahahhaaha.. ei voi kun nauraa." Niin, että en huiputa kun sanon, että täällä on ollut kaaos.

Mieleni on pitänyt olla erinomaisessa järjestyksessä, koska eikös sitä sanota, että jos mieli on järjestyksessä, kestää epäjärjestystä ympärillään? Tai kestää ja kestää. Onhan se ollut ahdistavaakin, mutta ei niin ahdistavaa, että olisin paikat pistänyt kuntoon. Harmi. Minulla on kiva koti ja on harmillista, että tänne ei voi kutsua ketään, kun paikat on mullin mallin. Nyt kuitenkin siis näyttää jo hiukkasen valoisammalta tämä asia. Kaksi päivää aikaa, sitten tulee vieraita muista maista vierahista. ♥ Ihanaa nähdä osaa kavereista monen monen vuoden tauon jälkeen.

Paitsi että. Sanokaa vaan että olen pikkumainen, mutta minua harmittaa suunnattomasti, koska olen lihonut viiden vuoden aikana varmasti ainakin 20 kiloa. Viimeisen puolentoista vuoden aikana niistä ainakin sen 15kg. Voi perkele. Ei siitä tietenkään kukaan muu välitä kuin minä. Ovat vaan onnellisia kun en polta enää. Ihmettelevät ja päivittelevät miten pystyin niin vaikeaan tekoon. Ja ovat ylpeitä.

Onhan se hienoa, kun voi sanoa, ettei polta tupakkaa. Kaipaan vaan entistä kehoani. USKOMATONTA, että sanon noin. Ihan vaan siksi, kun en silloinkaan ollut siihen tyytyväinen. Mutta niinhän se kai menee. Ikinä ei ole tyytyväinen. Mutta tämä kehitykseni huonompaan suuntaan on ollut niin rivakkaa, että ihan hirvittää. Minusta ei tunnu hyvältä näin. Sanonpahan vaan, että laihduttaminen on tuhansia kertoja vaikeampaa kuin tupakanpolton lopettaminen. Ainakin minulle. Mutta odottakaas vaan, kyllä se tästä vielä lähtee. Kuntopyörä on hankittu jo keväällä ihan sitä silmällä pitäen (kesälomalla en ole tosin ehtinyt polkemaan kun olen ollut koko ajan menossa, enkä kyllä olisi jaksanutkaan.) Viikon päästä alkaa sitten määrätietoinen ponnistelu kohti keveämpää kehoa. Olen iloisen optimistinen. Parempi laihtua vähän hitaammin, ihan rauhassa vaan, että ehtii nahkakin perässä, eikä jää roikkumaan. ;) Ehkä sitten ensi kesänä kirjoitan, miten on vielä matkaa jäljellä, mutta silti hyvä mieli ja montamonta kiloa takana. Ehkä. I hope.

Kesä on ollut kyllä ihan hirveän mukava. Lämmin ja mukava. Ihana. Olen tavannut paljon ystäviä, vaikka tuntuukin, että vielä paljon enemmän olisi pitänyt ehtiä, mutta miksi ihmeessä? Onhan tässä aikaa. Kai sitä voi syksylläkin ihmisiä tavata? Ihmisillä vaan tuntuu olevan niin paljon kaikkea sitten viikonloppuisin, että on vaikea sovittaa yhteen aikatauluja. Mutta mitäpä tuosta.. asioilla on tapana järjestyä.

Nyt vien peiton pesukoneesta narulle kuivumaan. Jos siellä on vieläkin paikat täynnä naapurin pyykkejä, tiputan ne alas ja väitän, että ne olivat siellä jo kun tulin. ;)






ps. Kerron sitten viikonlopun jälkeen jälleennäkemisen riemusta ja ilakoinnistamme. Voi elämä. ♥ Adios!