No panic..

Olenpas minä nyt ahkera päivittämään. ;) Ajattelin tulla tänne höpöttelemään omiani, kun turha tässä varmaan on nukkumistakaan yrittää. Joululomanen on tehnyt tehtävänsä ja unirytmi on taas mullinmallin. En siis edes ala panikoida, vaan tyynen rauhallisesti kirjoittelen älyttömyyksiäni tänne, samalla lasillisesta punaviintä nautiskellen.

Saattaa olla, etten saa unta ennen kuin on jo herättävä. Se taas tietää hervotonta työpäivää. Voi sitä hihityksen ja levottomuuden määrää. Ja kun tiedän työtoverini, taitaa tilanne olla melko kaoottinen huomenissa. Onneksi lomaltapaluupäivä suoritetaan aina hiukan pehmeällä laskulla, ei tieten tahtoen järjestetä hirveästi mitään liiallista älyä vaativaa toimintaa. Hulinaa siellä on kuitenkin ihan joka tapauksessa. Olisin halunnut lomailla vielä ainakin viikon. Minä kun olin töissä välipäivät, niin nyt tuntuu, että loma loppuu kesken. Vaikka ainahan se siltä taitaa tuntua.

Olen ollut myös yllätysreipas polkija tällä viikolla. Kuvittelin, etten olisi millään jaksanut neljää kertaa urheilla, mutta nukuin niin mukavia ja pitkiä unia, enkä hömpötellyt tai ollut paheellisilla teillä loppiaisen jälkeen, että jaksoin kuin jaksoinkin olla reipashenkinen. Keskiviikkona sekä perjantai-sunnuntaina. Normaalistihan en kuntoile viikonloppuisin, vaan olla möllin ja hengailen ystävien kanssa. Nyt tuntui, että oli hyvä olla vain rauhassa ja puuhastella kivuuksia.

No niin. Loviisa tuolla kommenttilaatikossa kysyeli Suuresta Rakkaudestani, johon edellisessä postauksessani viittasin. En asiaa ollut ajatellut sen kummemmin puida, koska siinä ei oikeastaan ole mitään puitavaa. Eikä varsinkaan mitään ylpeilyn aihetta. Päinvastoin. Tuhmatuhma. Mutta koska asiaa olen silloin joskus alussa täällä jo pohtinut, valotan nopeasti taustaa.

S.R. on "ikivanha" ystävä (sekin pitäisi olla lainausmerkeissä.) Kauan kauan sitten, puhutaan useista vuosista, meillä oli ikään kuin suhde. Ikään kuin siksi, että hän oli varattu.

Minä menin rikki ja lopetin koko homman. Mutta hän on kuitenkin ollut aina se Suuri Rakkauteni. Moneen vuoteen ei olla nähty, kirjoiteltu on ja joskus soiteltukin, mutta siihen se sitten on jäänyt. Mitään suuria tunteita minulla ei häntä kohtaan ole enää pitkään aikaan ollut. Eikä ole nytkään. Kiva poika, ihana poika, ei muuta. Kai. Ja kyllä, hän on yhä varattu. Nyt vaan eri naisen oma. Ja naimisissa asti. Huh huh. Olen sisäiset taisteluni ja itsesyytökset asiasta käynyt silloin aikoinaan ja kävin taas. Miksen minä vaan opi?! Kai se on tämä kyseinen herra, joka saa minut ihan solmuun periaatteineni. Kun koskaan ikinä kuuna konsanaan muuten en ole ryhtynyt MIHINKÄÄN varattujen miesten kanssa. Se on aina Ehdoton EI. Paitsi S.R. näköjään yhä. Tai taas.

Olen minä kai aina tiennyt mitä saattaisi tapahtua jos hänet tapaisin. Olen tiennyt, mutta salaa toivonut, ettei sentään kuitenkaan. Been there, done that. Olen vähän pihalla tämän asian suhteen, enkä oikein osaa sitä analysoida, enkä aio sitä täällä sen syvemmin puidakaan. Ei ole ehkä ihan oikea paikka. Sen tiedän, että tein väärin. Ja niin teki hänkin. Siinä se.

Nyt olisi varmasti aika lähestyä sänkyä. Jos vaikka väsyttäisikin. Punaviini rentoutti jotenkin niin mukavasti, että saatan jopa menestyä.

Mukavaa alkavaa työviikkoa ja leppoisaa lomaltapaluuta niille, jotka huomenna palaavat työpaikoillensa! May The Force Be With You!